tiistai 3. elokuuta 2010

Se ratkaiseva ero

Reissun vihonviimeinen kokonainen päivä oli omistettu shoppailulle. Shinjukussa tuntui eilisen illan pikaisen kartoituksen perusteella olevan loputon määrä kauppoja, tavarataloja ja ostoskeskuksia, joten kierreltävää kyllä riittäisi.

Pian aamiaisen jälkeen päätettiin lähteä omia teitämme muutaman tunnin ajaksi, näin kumpikin saa rauhassa kiertää ne juuri ne kaupat, mitä haluaakin, ilman toisen hermostunutta odottelua ja toistuvia "joko mennään" -pyyntöjä.

Ensimmäinen etappini oli Isetan-tavaratalo, josta löytyikin heti lupaavan näköisiä vaatevalikoimia. Käteeni tarttuikin lopulta helkutin hieno harmaa, semmonen "kovakankainen", kuluneen näköinen huppari. Vilkaisin pikaisesti hintaa ja totesin sen olevan alle kuusikymmentä euroa!! Päivittelin hetken mielessäni hupparin halpaa hintaa, ennen kuin tajusin totuuden. Hintahan oli siis tarkemmin laskeskellessa hieman vajaat kuusiSATAA euroa, joka oli valitettavasti hieman yli budjettini...

Sama meno jatkuikin sitten seuraavien tuntien ajan. Ökykalliita vaatekauppoja, ja väliin aina satunnainen viihde-elektroniikka- tai levypuoti (jos nyt sellasia kuuden, seitsemän kerroksen torneja voi sanoa puodeiksi). "Oman ajan" päätteeksi ostossaldoni oli pyöreä nolla, en ollut löytänyt yhtään mitään. Suuntasin näkemään Lauraa ennalta sovittuun paikkaan Alta Studion videoscreenin alle (kts. edellinen blogikirjoitus), jonne sekin ilmaantui tyhjin käsin.

Lounaan jälkeen kierreltiin vielä pari paikkaa yhdessä, jonka jälkeen itse painuin hotellille lepuuttelemaan kipeää selkää, Lauran ottaessa vielä kaiken irti shoppailupäivän viime hetkistä. Matkalla hotellille mukaani tarttui lopulta jotain, löysin kauluspaidan ja kravatin. Parempi kuin ei mitään. Laurakin oli sitten illan viimeisinä hetkinä onnistunut haalimaan itselleen muutamia vaatekappaleita, joten ihan turhan takia ei sentään koko päivää kengänpohjiamme kulutettu.





Ei mallinukkeja, vaan mallipyllyjä.




Laura lisää: Tonille oisin ostanu tän, mutta ei ollu kokoja :-D:











"Jalkapissipaketti! Helppo ja yllätys!"


Tupakoivia palloja ja koiria:





Illalla sitten vaan isoimmat kamat valmiiksi pakettiin huomista kotiinpaluuta varten, ja nukkumaan. Aamulla aikainen herätys, reilun pari tuntia kestänyt matka lentokentälle, koneeseen ja kotio. Siinäpä se.

Kaiken kaikkiaan ihan huikea reissu. Vasta nyt, kun on kotona kerrannut blogista reissun tapahtumia, alkaa tajuta, missä kaikkialla on käynyt ja miten paljon on tullut nähtyä.

Angry Birdsin possut kiittävät mielenkiinnostanne!


-Tonno

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti