Se ratkaiseva ero

Reissun vihonviimeinen kokonainen päivä oli omistettu shoppailulle. Shinjukussa tuntui eilisen illan pikaisen kartoituksen perusteella olevan loputon määrä kauppoja, tavarataloja ja ostoskeskuksia, joten kierreltävää kyllä riittäisi.

Pian aamiaisen jälkeen päätettiin lähteä omia teitämme muutaman tunnin ajaksi, näin kumpikin saa rauhassa kiertää ne juuri ne kaupat, mitä haluaakin, ilman toisen hermostunutta odottelua ja toistuvia "joko mennään" -pyyntöjä.

Ensimmäinen etappini oli Isetan-tavaratalo, josta löytyikin heti lupaavan näköisiä vaatevalikoimia. Käteeni tarttuikin lopulta helkutin hieno harmaa, semmonen "kovakankainen", kuluneen näköinen huppari. Vilkaisin pikaisesti hintaa ja totesin sen olevan alle kuusikymmentä euroa!! Päivittelin hetken mielessäni hupparin halpaa hintaa, ennen kuin tajusin totuuden. Hintahan oli siis tarkemmin laskeskellessa hieman vajaat kuusiSATAA euroa, joka oli valitettavasti hieman yli budjettini...

Sama meno jatkuikin sitten seuraavien tuntien ajan. Ökykalliita vaatekauppoja, ja väliin aina satunnainen viihde-elektroniikka- tai levypuoti (jos nyt sellasia kuuden, seitsemän kerroksen torneja voi sanoa puodeiksi). "Oman ajan" päätteeksi ostossaldoni oli pyöreä nolla, en ollut löytänyt yhtään mitään. Suuntasin näkemään Lauraa ennalta sovittuun paikkaan Alta Studion videoscreenin alle (kts. edellinen blogikirjoitus), jonne sekin ilmaantui tyhjin käsin.

Lounaan jälkeen kierreltiin vielä pari paikkaa yhdessä, jonka jälkeen itse painuin hotellille lepuuttelemaan kipeää selkää, Lauran ottaessa vielä kaiken irti shoppailupäivän viime hetkistä. Matkalla hotellille mukaani tarttui lopulta jotain, löysin kauluspaidan ja kravatin. Parempi kuin ei mitään. Laurakin oli sitten illan viimeisinä hetkinä onnistunut haalimaan itselleen muutamia vaatekappaleita, joten ihan turhan takia ei sentään koko päivää kengänpohjiamme kulutettu.





Ei mallinukkeja, vaan mallipyllyjä.

Laura lisää: Tonille oisin ostanu tän, mutta ei ollu kokoja :-D:

"Jalkapissipaketti! Helppo ja yllätys!"

Tupakoivia palloja ja koiria:

Illalla sitten vaan isoimmat kamat valmiiksi pakettiin huomista kotiinpaluuta varten, ja nukkumaan. Aamulla aikainen herätys, reilun pari tuntia kestänyt matka lentokentälle, koneeseen ja kotio. Siinäpä se.

Kaiken kaikkiaan ihan huikea reissu. Vasta nyt, kun on kotona kerrannut blogista reissun tapahtumia, alkaa tajuta, missä kaikkialla on käynyt ja miten paljon on tullut nähtyä.

Angry Birdsin possut kiittävät mielenkiinnostanne!


-Tonno

Loppu lähenee...

Maanantaiaamu, aika jättää hyvästit Ameriikoille ja siirtyä takaisin Tokioon, ja siitä taas parin päivän päästä kotio. Tilattiin lentoa edeltävänä iltana hotellin respan avustuksella taksi seuraavaksi aamuksi, mutta taksin sijasta matka Waikikin hotellilta lentokentälle tehtiin juhlavasti limusiinilla. Limoilla ei liene päiväsaikaan ole kauheammin ajoja, joten nämäkin kulkupelit tienaavat lisätienestiä normaaleilla taksihommilla:





Lento lähti maanantaina aamupäivällä, ja seitsemän tunnin lennon jälkeen Tokioon saavuttuamme olimme menneet päivämäärärajan yli, ja olikin jo tiistai-iltapäivä. Maanantaimme jäi siis hyvinkin lyhkäiseksi.

Tokioon Shinjukuun saavuimme jossain neljän maissa iltapäivällä. Aikaa Tokion toiselle vierailulle jäi siis tuo tiistai-ilta sekä keskiviikko kokonaisuudessaan. Torstaiaamuna täytyisi taas lähteä aikaisin aamusta siirtymään Naritan lentokentälle. Päätimme pysyä tuon puolentoista päivän ajan ainoastaan Shinjukussa, koska siellä tuntui ennakkotietojen mukaan olevan valtavasti nähtävää, ja ensimmäisellä visiitillä emme käyneet siellä lainkaan.

Heitimme kamat hotellille ja lähdimme tutustumaan ympäristöön. Majapaikkamme sijaitsi reilun puolen kilometrin päässä Shinjukun juna- ja metroasemasta. Aseman läpi kulkee päivittäin reilut 3,5 miljoonaa matkustajaa ja tämä tekeekin siitä maailman vilkkaimman. Tunnelma oli kieltämättä hyvin muurahaispesämäinen. Shinjuku station ei taatusti ole klaustrofoobikon lempipaikkoja: matala katto yhdistettynä silmänkantamattomiin jatkuvaan ihmismereen ja noin +40 C lämpötilaan ei todellakaan ollut mikään miellyttävin yhdistelmä.



Loppuilta kuluikin sitten päättömän harhailun parissa. Kävimme mm. kartoittamassa lähiseudun shoppailumahdollisuuksia, seuraava päivä olisi nimittäin tarkoitus omistaa kauppojen kiertelylle, ja niitä kyllä tuntuikin Shinjukussa riittävän.

Paikallinen Stockan kello, Studio Alta:



Shinjuku Station ja ympäristöä:











Käytiin myös käppäilemässä Kabukichōssa, joka on paikallinen punaisten lyhtyjen alue. Ulospäin alue kuitenkin vaikutti melko hillityltä, mutta kulissien takana totuus on varmaan jotain muuta:





Löydettiin myös viihtyisä pikkukatusokkelo, joka piti sisällään kymmeniä pikkuruisia baareja ja ravintoloita vieri vieressä:

Halpaa ois ollu. No charge!:

Tähän päälle vielä illallinen Tengu-izakayassa ja sitten unille valmistautumaan reissun viimoseen päivään.

Lohisalaattia, friteerattua kanaa, raakaa tonnikalaa ja avokadoa, naudanlihasalaattia sekä sushia:

Finally: On the Beach of Waikiki

Toim. huom: Päivitykset tulevat hieman jälkijunassa, tätä tekstiä postatessa ollaan jo takaisin Tokiossa. Palataan hetkeksi vielä Honoluluun ja Waikikille:

Heti aamusta oli aika karistaa Big Islandin hiekat jaloista ja aloittaa "kotimatka". Tosin vielä seuraavat neljä yötä tullaan viettämään tien päällä, mutta kaikki reissun kohteet nyt kierretty ja loppumatkan on luvassa enää kaupunkeja, joissa ollaan jo vierailtu.

Honolulussa vietämme pari yötä Waikilla, jossa emme vielä ensimmäisellä Honolulukäynnillä vierailleet. Hotellimme Aqua Waikiki Beachside on melkolailla tasan keskellä Waikiki Beachia. Näkymät 12. eli ylimmän kerroksen huoneesta ovat "ihan okei":





Saavuttiin hotellille vasta joskus kolmen maissa iltapäivällä, joten täyttä turistipäivää emme Waikikillä ehtineet viettää. Nopea pulahdus meressä, jonka jälkeen nokka kohti Todai-mereneläväbuffettia (tuttu jo edellisen jenkkireissublogin New York -osiosta). Lauralle kyseinen ravinteli on lähellä taivasta, neiti olisi viihtynyt siellä varmaan koko yön. Itse en ole yhtä harras seafoodfani, mutta täytyy kyllä myöntää, että melko vaikuttavat ovat puljun tarjoilut. Sushia on montaakymmentä eri sorttia, sekä lisäksi pää- ja jälkiruokapöydillä on pituutta yhteensä kymmeniä metrejä.

(Laura kommentoi: kuvanlaatu lievän kökkö, jouduin napsimaan näitä salaa iPhonella kun en kehdannut kokkien nokan edessä ruveta kameralla räpsimään...):







(Laura: ah, crab legs!! Söin ainakin 12):





Illallisen jälkeen takaisin hotellille, jonka edessä oli tarjolla kulttuuria, elikkäs hulashow, mitäpä muutakaan!



Istuskeltiin hetki parvekkeella Waikikin iltaelämää ihmetellen ja sit nukkumaan.





Laura heräsi keskellä yötä ja oli napsinut kuunsiltakuvia. Yötä vaille täysikuu:



Seuraavana aamuna kömmittiin ajoissa ylös, koska tiedossa olisi viimeinen täysi päivä Havaijilla. Suunnattiin aamiaiselle läheiseen Lonely Planetin suosittelemaan hienostohotellin Hula Grilliin (oishan jo nimestä pitänyt arvata...), jonka aulassa sitten istuskeltiin minuuttikaupalla pöytää odottaen. Samalla, syystä tai toisesta, meitä myöhemmin saapuneita asiakkaita ohjattiin suoraan merenrantaterassille istumaan ja tilaamaan. Ehkä olisi pitänyt vetäistä skraga kaulaan tai yrittää näyttää jotenkin muuten äveriäämmältä, vaikka rantapyyhkeissään nämä muutkin saapuivat. No, vähän aikaa tätä touhua katseltuamme päätettiinkin sitten vaihtaa paikkaa ja päädyttiinkin oikein onnistuneeksi valinnaksi osoittautuneeseen Keoni-katukahvilaan.

Lauralle sieni-juusto-omeletti, mulla full American breakfast hash browneineen, makkaroineen ja toasteineen:





Vain Amerikassa:



Seuraavaksi hilattiin ahterimme bussiin ja siirryttiin keskustan laitamille Bishop Museumiin, jossa oli tarkoituksena katsastaa Explorers of Polynesia -planetaarioshow. Pätkä avaa sitä, kuinka polynesialaiset navigoivat Tyynellä valtamerellä tuhansia vuosia sitten pelkän tähtitaivaan avulla. Onkin kyllä käsittämätöntä, kuinka pelkkien tähtien avulla pystyy löytämään Tyynellämerellä perille niinkin olemattomalle pläntille, kuin esim. Havaijin saarille. Esitys oli siis hyvinkin vaikuttava, mutta Lauralta ei kannata liiemmin kysellä yksityiskohtia tuosta spektaakkelista, koska se oli unessa suurimman osan ajasta. :) (Laura: narkolepsia on periytyvää, ihan oikeasti! Aina välillä iskee... ;-)) Muuten Bishop Museum jäi pääosin kiertämättä. Tiluksilla sattui nimittäin olemaan samana päivänä Farmers' Market, joka oli tuonut paikalle sen ainoan Honolulun-reissunsa kerran vuodessa tekevät perheet kaikkialta muualta Havaijilta. Kiljuvia lapsia sekä näyttelysikoja, -vuohia, -lehmiä ja -kanoja ihastelevia aikuisia riitti paikan täydeltä. Väkeä ei ollut ihan vähän. Tämä yhdistettynä about +35 asteen lämpötilaan oli liikaa ja päätimme suunnata melko pian takaisin rantamaisemiin.

Ennen Waikikille paluuta pysähdyttiin vielä Ala Moana Center -ostoskeskukseen, joka on maailman suurin ulkoilmaostari. Huimasta statuksestaan huolimatta paikan tarjonta ei jostain syystä vakuuttanut ja päivän shoppaussaalis jäikin säälittävän pieneksi: Laura osti jälleen sormuksen.

Parhaillaan istutaan hotellimme ulkoilmalobbyssa ja yritetään saada blogi päivitettyä ajan tasalle. Huomenna lento Tokioon klo 10:37. Yöt!

Toim. huom. again: huomenillalla pitää koittaa saada loput kuvat & pari vikaa Tokiopvää online. Shinjukussa ainakin riittää nähtävää!

And the tour goes on...

Big Island on ilmastojen ihmesaari. Yhtenä hetkenä voi tulla kaatamalla vettä, seuraavalla on paahtavan kuuma ja yhtäkkiä meinaa lähteä tuulessa tukka päästä. Lämpötila voi olla korkeudesta ja vuorokaudenajasta riippuen +5 - +35 Celsiusta. Osassa saarta on niin kuivaa, että siellä ei sitkeinkään heinä kasva, toisaalla sataa joka päivä.

Toiseksi viimeinen Big Island -päivä valkeni pilvisenä ja sateisena. Tyylikkäät sadeviittammme tulivat ensi kertaa käyttöön. Tonin Englannin lipuilla varustettu malli oli suoraan Lontoon-reissulta (jossa - ihme kyllä - ei ollut takeille käyttöä!):



Kuten äskeisen kuvan taustalta saattoikin jo huomata, tämän päivän pääkohteemme oli Big Islandin keskiosassa sijaitseva Volcanoes National Park. Kilauea-tulivuoren kraateri savutteli mukavasti:



Havaijilaistarujen mukaan tulivuoria, tulta, ukkosta ja tanssia (häh?) hallitsee jumalatar Pele. Tarinat Pelestä ovat kuin suoraan Kreikan mytologiasta tai Kalevalasta. Täti asustelee (ainakin yhden) legendan mukaan Kilauean kraaterissa ja annas olla, jos esimerkiksi viet kiven luonnonpuistosta - huonosti käy! Me oltiin ihan tunnontarkkoja ja varottiin visusti ottamasta mitään mukaamme.

Rouva Pele:



Luonnonpuiston Visitor's Centerissä pääsi mm. tömistelemään omia "maanjäristyksiään" järistyksiä mittaavaan mittariston edessä:



Paikoitellen puistossa maisemat olivat kuin kuussa. Nähtiin niin monta kraateria, etten tosiaankaan muista enää niiden nimiä. Pistetään nyt tuohon muutama otos:





Rannikolta sisämaahan katsoessa rinteiltä näki hyvin, mistä kohtaa laavavirrat olivat syöksyneet kohti merta:



Ihmeellinen on luonto:





Luonnonpuiston rannassa Chain of Craters Roadin vieressä sijaitsee yksi Big Islandin suurimmista petroglyfikeskittymistä. Alueelta löytyy arviolta 15.000 vuosisatoja vanhaa kaiverrusta:





Kohta, jossa laava on kuumana valunut mereen ja jähmettynyt niille sijoilleen:



Samaa tapahtuu yhä. Paikallisten sukeltajien onnen täyttymys on päästä seuraamaan läheltä, kun tulikuuma laava humpsahtaa mereen. Turvallista touhua... Turvallista ei olisi ollut myöskään mennä kovin lähelle rantaa kohdissa, joissa jähmettyneen kiviaineksen kantavuutta ei ole testattu. Muutama vuosi sitten Big Islandin eteläkärjestä romahti pala mereen ihan yhtäkkiä ja yllättäen. Ketään ei, onneksi, mennyt mukana.



(Piti muuten tarkistaa, mikä on magman ja laavan ero. Tietoisku: aines on magmaa niin kauan kuin se on maan sisässä, muuttuen purkauduttuaan laavaksi. Muut varmaan muistivatkin tämän jo peruskoulusta...)

Käytyämme vielä haistelemassa mädäntyneiden kananmunien hajua Sulfur Banksien lähettyvillä (en lähde suomentamaan, sellaisia pahanhajuisia rakoja maassa...) päätimme lähteä metsästämään sitä "elävää" laavaa.

Ajelimme majapaikkamme ohi toista kautta rannalle. Rantatietä ei ole enää muutamaan kymmeneen vuoteen päässyt laavavirran suljettua sen. Nytkin aktiivisia laavavirtoja oli liikkeessä kohti merta, mutta näköhavainnot näivät aika heikoiksi, koska oli iltapäivä. Yöllä näky on kuulemma aika paljon hurjempi, mutta yövisiitille meillä ei oikein ollut varusteita.



Pensaikossa palaa:



Keskellä hohkaa tulikuumaa laavaa. Kyllä vaan, katso tarkasti:



Tämä kaveri oli jollain ilveellä saanut talonsa pelastettua, mutta oli päättänyt, että nyt tulee lähtö turvallisemmille metsästysmaille:



Ei tarvinnut edes kehottaa:



Luonnonihmeitä riittämiin tälle päivälle. Kotiin paikallisen grillin kautta ja unille.

Seuraavana aamuna jätimme Mountain View'n kiinalaisine isäntäpariskuntineen taakse. Paikassa olisi viihtynyt pidempäänkin, sillä hostimme olivat todella mukavia: paljon matkustellut arviolta kahdeksankymppinen taiteilijapariskunta, jonka lapset asuivat ympäri maailmaa ja jotka lähtökohtaisesti olivat todella kiinnostuneita kaikesta uudesta. Portaikosta bongasimme tämän:



Pienenä yksityiskohtana Mountain View'sta ja saaren itärannikosta yleensäkin (en muista, joko tästä jo kirjoitettiin): öisin sai olla ikkunat visusti kiinni: metsässä oli SELLAINEN KONSERTTI puertoricolaisten coqui-sammakoiden pitämänä, että kuulo meinasi lähteä. Luettiin jostain, että sammakkolaumasta saattoi lähteä meteliä jopa 160 desibeliä, joka on..., no, joka on PALJON. Ovat kuulemma melkoinen vitsaus seudulla, mutta eroonkaan on vaikea päästä.

Suuntasimme vielä kerran Volcanoes National Parkkiin kävelemään noin 5 km Pu'u Huluhulu -luontopolun.

Matkalla laavatunnelin läpi (meinasi iskeä pieni ahdistus...):



Perillä! Saatiin olla aika keskenämme.



Aamureippailun jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Big Islandin eteläkärkeä. Matkalla katsastettiin muutama nähtävys, kuten tämä pieni hindutemppeli:



...sekä tämä Punalu'un mustahiekkainen ranta, jonka kerrottiin olevan silloin tällöin merikilpikonnien lekottelupaikka. Tällä kertaa ei kilppari sattunut paikalle:



Lounas nautittiin USA:n eteläisimmässä ravintelissa, oikein sympaattisessa Hana Houssa:



Matkalle sattui myös Puuhonua o Honaunau National Historical Park, jonka mailta lakia (kapu) rikkoneet (siis ne, jotka esim. olivat antaneet varjonsa langeta kuninkaan tiluksille) löysivät turvapaikan. Näille maille saattoivat paeta myös ne, jotka syystä tai toisesta eivät pystyneet sotimaan. Paikan historiasta olisi paljon kerrottavaa, mutta niin on monen muunkin ja jää nyt selittämättä. Menkää itse käymään! :-D









Viimeinen majapaikkamme Big Islandilla, japanilaisomisteinen, 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä peräisin oleva Manago Hotel. Hotelli oli todella hyvällä maulla pidetty alkuperäisessä kunnossaan. Erikoisuutena aivan mahtava ja suorastaan naurettavan pilkkahintainen keittiö, jossa herkuttelimme porsaankyljyksillä (Toni), ravunpyrstöillä (eno) ja butter fishillä (minä). Ah, nam!











Matkalla Starbucksiin netin perässä bongasin myös tämän upean teatterin:



Viimeinen ilta saarista isoimmalla kului istuskellessa Ari-enon ja Tonin kanssa partsilla, edessä pimeä Tyyni valtameri ja takana erinomaisen onnistuneet neljä päivää Hawaiin saarella eli Big Islandilla. Jos ikinä tulette Havaijille, niin Oahun lisäksi kannattaa ehdottomasti käydä ainakin tällä saarella. Mauin ja Kauain voi vaikka skipata.

Nyt ollaankin tosiaan jo Waikikin humussa. Toni jatkaa, mutta ei tänään, koska nettiyhteys on surkea. Huomenna olemmekin jo taasen Tokiossa, sieltä sitten viimosistaan.

- Laura