Kotikatumme (jolla ei siis ole nimeä) ja turistin päivän ensimmäinen kartanavaus:
Tässä vaatimaton mutta sympaattinen majapaikkamme Asakusassa, Kikuya Ryokan:
Aamupala-aika oli oikeastaan jo ohi, joten nappasimme katukojusta matkallamme Sensoji-temppelille päin nämä herkulliset teishoku-lounaslaatikot. Tonin annoksen sisällöstä ei tietoa, ehkä kanaa? Ainakin toinen noista könteistä:
Mä pelasin varman päälle ja valitsin annoksen, jonka ainakin luulin tunnistavani kalaksi. Kai se sitä oli. Hintaa näillä bokseilla oli peräti 260 jeniä, eli about 2,5 euroa. Ei ollu kallista ei.
Ruokailupaikkanamme toiminut penkki sijaitsi paikallisen Walk of Famen edustalla. Kuulemma joidenkin Japanin kuuluisimpien julkimoiden kädenjälkiä nuo:
Nakamise-kävely- ja shoppailukadulla Asakusassa, edelleen matkalla Sensoji-temppeliin:
Kadun toisessa päässä johti hieno Hozomon-portti temppelialueelle:
Temppelin alueella oli menossa jokavuotinen Hozuki (Ground Cherry) Festival. Näyttivät kurtistuneilta paprikoilta nuo "cherryt" - kuka tietää, mikä kukka/kasvis tuo on? Joka toisella vastaantulijalla oli kädessään näitä:
Ja tietenkin Ground Cherryjä PITÄÄ saada ostaa myös Hello Kitty -kojusta:
Temppelialueen Five-storey Pagoda. Tokion (vai oliko Japanin peräti?) toiseksi korkein:
Temppelin ulkopuolella oli tuli, jonka sauhut kuulemma vie sairaudet pois ja pitää rautaisessa kunnossa. Kyllä mekin osamme koitettiin saada, mutta ei kehdattu mennä kahmimaan:
Ja riittejä riitti. Tässä symbolinen puhdistautuminen ennen temppeliin astumista:
Kolikko kirstuun kilahtaa, onni heittäjälle vilahtaa. Viiden yenin
kolikot ovat kuulemma tässä hommassa parhaita, koska sana "viisi" muistuttaa japaniksi sanaa "kohtalo":
Uskomuksia lisää: jos satunnaisesti sellaisesta tikkuboksista arvottavan tikun osoittama ennustus (joka siis kaivetaan tikun numeron osoittamasta puisesta laatikosta) on huono, voidaan se ripustaa tankoon jumalille hoidettavaksi, jotta taas hyvä onni palaisi. Hyviä oli aamulla olleet ennustukset, kun vain muutama lappunen oli tangolle sidottu:
Itse Sensoji-temppeli oli remontin alla ja rumien
rakennustelineiden peittämä, joten siitäpä ei sitten tullut napsastua kuvaa... Tässä temppelialuetta:
Temppelin vahti ja söpö essu:
Temppelialueella myytiin myös pikkukaloja. Tuskin akvaarioon.
Japanilaiset tykkää liikkua ryhmissä koululaisesta alkaen:
Jatkettiin Sensoji-temppeliltä Asakusasta matkaa kävellen elektroniikkataivaana tunnettuun Akihabaran kaupunginosaan. Ehkä viiden kilometrin talsimisen aikana tuli katseltua näyteikkunoita. Mitä täältä ei löydy, sitä ei tarvita! Ravintoloiden ikkunavitriineissä on hyvin usein muoviset näyteannokset varsinaisista sapuskoista. Sinänsä ummikkoturistille hyvä, koska itse ruokalistoista on hyvin harvoin englanninkielistä versiota tarjolla.
Ps. Nuo muoviruuat löytyy siis ihan "paikallistenkin" kuppiloiden ikkunoista, eivät siis varsinaisesti ole turistia avittamassa/houkuttelemassa (no joo, houkuttelevuudesta voidaan olla montaa mieltä...) Ajatus on sinänsä ihan hyvä, tietääpä edes suunnilleen, mitä saa!
Matkalla Akihabaraan:
Ja tässä ilmeisesti... öö, siivuttamaton paahtoleipä ja jätskiä?
Perillä! Junallakin olisi Akihabaraan päässyt.
Väriä ja välkettä riitti!
Ja näitä Tonin eilen mainitsemia kauheita kapuloita:
Peliaddiktin taivas:
Maid-kahviloiden mainoksia jakavia tyttöjä ja koululaistyttöjä:
Käytiin sitten kahvilla tällaisessa ns. maid-kahvilassa, jossa sisäköksi pukeutuneet tyttöset tarjoilivat polvistuen kahvia. Voin kuvitella, kuinka monen miehen unelma... Ja mikä parasta, tässä paikassa oli käynyt myös Backstreet Boys, kuten mainos meille erityisesti ilmoitti. :-D
Mangaa kaikkialla:
Pahimmat Pachinko-himonsa olisi taas päässyt tyydyttämään:
Akihabarasta Ginzaan. Näitä karttoja yhdistelemällä löytää perille. Ehkä. Ystävällinen japanilaismies halusi väkisin neuvoa meille lippuautomaatin käyttöä (turhaan, olemmehan siinä jo mestareita!) ja lipunhintoja ym. Ystävällisten neuvojen jälkeen käsi ojentui ja sinne meni kolikot. Hyvä bisnes herralla.
Taas oltiin liikenteessä virka-ajan päättyessä. Akihabaran asema edelleen:
Kohteliaisuus ja järjestelmällisyys täällä kukoistaa. Busseille, metroon ja mihin tahansa jonotetaan kiltisti kaistoja pitkin. Eipä taitaisi meillä härmässä oikein toimia...
Tässä seistään kiltisti jonossa odottamassa bussia:
Onneksi olimme ostaneet nämä mainiot 200 jenin (2 e) sateenvarjot, sillä pieni ripottelu muuttui päivän mittaan hillittömäksi kaatosateeksi. Emme vielä tässä vaiheessa olleet tietoisia, olisiko meillä edes vaihtovaatteita... Ginza:
Sateesta huolimatta paikallinen vaaliehdokas jaksoi paasata:
Sony Building Ginzassa, jonka sisäpuolisista tiloista (iloista?) Toni saa kohta kertoa lisää:
Tonin teknologiatuokio!
Sony Building Tokion Ginzassa, 8 kerrosta Sony-herkkuja. Ylimmässä kerroksessa oli tarjolla futiksen 2010 MM-kisojen parhaita paloja jättimäiseltä screeniltä teräväpiirtona ja 3D:nä. Oli kyllä niin viimesen päälle että... Tällä kertaa edes yleensä rasittavat 3d-lasit eivät häirinneet, vaan kuvaa oli yllättävän nautinnollista katsastaa. Kyllä kaikki penkkiurheilu (ja tietty muukin liikkuva kuva) pitäisi saada kokea tällaisena.
Pari kauppaa ja ravintolaa, sekä Sonyn oma kauppa 7., 6. ja 5. kerroksessa, jonka jälkeen oli vuorossa 3 kerrosta Sony showroomia, josta löytyi pitkälti kaikki Sonyn viimeisimmät tuotteet. Televisiot, 3D-töllöt, kotiteatterit, äänentoistolaitteet, kuulokkeet, mp3-soittimet, kamerat, videokamerat, Playstationit jnejnejne... you name it.
Ihana vekotinparatiisi, harmi että sisällä ei saanut ottaa lainkaan kuvia.
-Toni
Nälkä alkoi kurnia, joten ruuanmetsästykseen siis. Mikki ja Minni are married!
Jonkinmoisen arpomisen ja kaatosateessa edestakaisin kävelyn jälkeen päätimme, että illallinen saisi tänään olla sushia. Kohteeksi valikoitui Ganko-niminen sushiravintola Ginzassa. Jätettyämme sateenvarjot ja kengät lukittuihin kaappeihin saatteli geisha-asuinen täti meidät viihtyisään pöytään. Mahtava systeemi näillä täällä: pöytään tuodaan beepperi, jota painamalla saat tarjoilijan paikalle n. 10 sekunnissa. Eli valkkaat ihan rauhassa ruoat ja juomat ja painat nappia kun olet valmis tilaamaan. Tarjoilijan ei tarvitse koko ajan olla kyttäämässä sinua, eikä sinun tarjoilijaa.
Oltiin taas ainoat ei-japanilaisen näköiset. Viereisessä pöydässämme istui kolme herrasmiestä ilmeisesti vähän pitkäksi venähtäneellä businesslounaalla. Alkoivat olla siinä jo hieman sakea nauttineita ja kovasti tietysti suomalaisuutemme kiinnosti ja se, mitä pidämme ruuasta ja olemmeko ennen syöneet raakaa kalaa ja kuinka hienosti käytämmekään puikkoja ym. Ja tämä kaikki surkealla englannilla. Mutta yritys hyvä, niinkuin täällä kaikilla! :-)
Ihan okei oli ruuat... Mmmmmmmmmmmmm!
Semmonen päivä. Kotimatkalla kännykkämainoksessa yhden läppäkännykän kuorta koristi tuttu kuvio:
Ainiin, ja Pihlalle: "tavattiin" Hachiko jo eilen (kuva Tonin kännykameralla). Muille tiedoksi: Hachiko-koiran patsas on paikallinen "Stockan kello": jos et muuta tapaamispaikkaa keksi, niin Shibuya ja Hachiko-patsas. Legendan mukaan Hachiko oli 1920-luvulla tällä alueella asuneen professorin koira, joka aina aamuisin saatteli isäntänsä Shibuyan asemalle ja tuli iltaisin isännän tullessa töistä taas vastaan. Sitten isäntä otti ja kupsahti. Koira palasi paikalle joka päivä vielä 11 vuoden ajan, mutta isäntää ei enää näkynyt. Yhyy, niisk. Surullinen tarina.
Nyt takaisin ryokanissa ja ihan justiinsa unille. Aamulla olisi tarkoitus suunnata Tsukiji-kalatorille noin kello 6. Saapa nähdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti