Sunrise at Haleakala

Tällä lomalla ei ole turhia lepäilty. Niinpä herätyskello soi viimeisenä Maui-aamunakin klo 3:30. Unenpöpperössä kuppi kahvia mukaan ja liikkeelle. Suuntanamme oli Haleakala ("House of the Sun") -tulivuoren huippu ja auringonnousu.

Pimeää oli Mauin yössä lähtiessä:



Ajo huipulle kesti tunnin verran. Mutkaa toisensa perään ja hidasta kipuamista ylöspäin. Haleakalan huipulle vievä tie on maailman jyrkin - siis suurin nousu lyhyimmällä matkalla.

Saavutimme huipun ehkä 30 minuuttia ennen auringonnousua. Olimme yksi viimeisistä autokunnista, joka päästettiin ajamaan ihan huipulle asti. Kun huipun parkkipaikka oli täynnä (paikkoja oli ehkä 20), portit suljettiin ja loput tulijoista ohjattiin Visitors Centerin parkkipaikalle. Visitors Center oli ehkä 100 m alempana kuin "se oikea" huippu, mutta vaikka matka ei maantieteellisesti ollutkaan pitkä, oli ihan huipulle pääsemisessä silti oma ekslusiivinen fiiliksensä. Ensimmäisiä kuvia aamunkajosta:





Huipulla oli melkoisen kylmä. Emme oikein olleet varustautuneet matkalle lähtiessä arviolta + 5 celsiuksen lämpötilaan, joten majapaikan rantapyyhkeet tulivat todella tarpeeseen. Huipulla oli sellainen pieni oveton koppi, jossa sai olla tuulelta suojassa, mutta ei siellä muuten kyllä sen lämpimämpi ollut. Itselläni oli muodikkaasti sukat ja sandaalit + legginsit ja caprihousut päällekkäin. Tonilla oli sentään Converset, mutta shortsit... Odottelimmekin H-hetkeä kopissa ja menimme ulos ihan viime hetkillä, pois lasiseinän takaa.



Muumilaakson Mörkö:



Nyt seuraa sitten joukko kuvia pilvistä. Yritin kyllä karsia, mutta... Joka hetki oli spesiaali:



Huipun parkkipaikka, me etuoikeutetut ajoissa saapuneet:



Pilvien liikkeitä oli hieno seurata. Tämä kaveri puski alhaalta ja meinasi pilata auringonnousunäkymämme. Onneksi se katosi yhtä nopeasti kuin tulikin:



Niin, olimme siis 3055 metriä merenpinnan yläpuolella. Autosta noustessamme jouduimme kipuamaan vielä yhdet portaat katselutasanteelle. Siinä vaiheessa, noiden muutaman askeleen jälkeen, meinasi vähän huipata. Sen verran ohutta oli ilma jo noissa korkeuksissa.



Haleakalan huipulta näkyi Big Islandin eli Hawaii-saaren (jossa itse asiassa tätä nyt kirjoittelen) korkeimmat huiput, Mauna Kea ja Mauna Loa:



Tämä kuva on kuin maalaus:



Ennen auringonnousua saimme myös lyhyen, mutta informatiivisen puheenvuoron paikallisen rangerin pitämänä. Kaveri kertoi vuoren synnystä, purkautumisista ym.



Uskaltaduimme ulos. Vilu meinasi silti tulla:



Hiinä ja hiinä, pilvellä on jo kultareunus:



Odotus oli pitkä, mutta sitten kun auringonmollukka horisontin ylitti, se nousikin ihan hurjaa vauhtia:



Oikeaoppinen varustus Haleakalan auringonnousun katseluun:



Alhaalla oli pilvistä, mutta ylhäällä näkymät olivat mitä hienoimmat. Tälle auringonnousulle vetää vertoja vain Indonesian Yogyakartan Borobudur-temppelin huipulta näkemäni vastaava. Puspusterveisiä vain kanssani tuon hetken jakaneelle Katjalle!



Big Islandin Mauna Kea horisontissa vielä kerran:



Hiljaista oli, kamerat vaan räpsyivät:



Tämä kaveri vähän myöhästyi H-hetkestä:



Auringonnousun jälkeen olisi ollut luvassa vielä lisäluento Haleakalan kasvillisuudesta (kyllä siellä ainakin yksi pensaslajike kasvoi!) yms., mutta kesävarustuksemme ei antanut periksi jäädä kuuntelemaan. Autoon ja lämmitys päälle! Pääasia oli nyt nähty.



Katsahdus vielä kerran huipulle:



Ja ajelemaan pilvien sekaan:



Navigaattori oli tällä reissulla ehkä hieman tarpeeton, mutta olipa mukana... :-D



Alaspäin meno olikin jarruille melko kuluttavaa menoa. Autovuokraamot ja liikennemerkit suosittelivat isoin kirjaimin low gearin käyttöä. Ymmärrettävistä syistä.



Kotiin päästyämme vesipullo oli ottanut uuden muodon ilmanpaineenvaihteluiden myötä:



3:30 alkanut reissumme huipulle päättyi seitsemän aikaan takaisin majapaikkaan. Sen verran oli lyhyiksi jääneet yöunet, että pää takaisin tyynyyn ja unta palloon puolillepäivin. Tämän jälkeen olikin jo lounasaika, burrito ja nachokset Kahuluissa (Tonin burrito näyttää kuivakalta ulospäin mutta oli sitäkin mehukkaampi sisältä!):



Rannalla ei ole tällä reissulla juuri lökötelty. Asia piti korjata ja suuntasimme Makawaon läheiselle Ho'okipa Beachille, maailmankuuluun surffareiden ja lainelautailijoiden mekkaan (http://en.wikipedia.org/wiki/Hookipa). Runsaastihan näitä hurjapäitä paikalta löytyikin ja vietimme tunnin pari lekotellen puun alla ja katsellen tätä menoa:









Kesällä aallot ovat kuulemma vielä kesyjä; todelliset koitokset käydään talvikuukausina, jolloin aallot ovat moninkertaisia, eikä keltanokan parane mennä sekaan yrittämään.

Kotiin Foodlandin kautta. Ameriikassa voi donitsin lisäksi ostaa myös donitsin reikiä. Ei katsottu, kummat oli halvempia:



Illalla käväisimme vielä Flatbread Company -pizzeriassa Pai'assa. Kokonaan orgaanisista aineksista väännetty pizza oli ok, mutta ei kuitenkaan mennyt arvosteluissa Oahun Boston Pizzan ohi. Paikan kuvat ovat vielä kamerassa, taitavat sinne toistaiseksi jäädäkin. Nyt nimittäin olemme laskeutuneet saarikierroksen viimeiselle saarelle Hawaiille eli Big Islandille, tavanneet Konan kentällä Ari-enon, kolunneet saaren pohjoisosan ja syöneet hyvin. Kamuela Inn -motellin oikein mukavan oloinen sänky taitaa nyt kutsua. Saari on kooltaan tuplasti sen, mitä muut Havaijin saaret yhteensä. Ajelua riittää siis seuraaviksi kolmeksi päiväksi ennen kahden päivän paluuta Honoluluun ja sieltä 27.7. Tokioon. Raportteja seuraa, stay tuned.

- Laura