Lähtö kapteenin toimistolta oli jo klo 7 aikaan aamulla ja ajomatkaa paikan päälle oli bed & breakfastista maili jos toinenkin, joten herätyskello päräytti ensimmäiset sulosointunsa ilmoille jo 5.30. Yllättävän helposti kuitenkin saatiin itsemme sängystä ylös ja saavuttiin paikan päälle hyvissä ajoin.
Eikun matkaan! Tässä purkki:
Matkalla määränpäähän satuttiin bongaamaan lauma delfiinejä! Laivan ohjastaja Captain Joe osasi kertoa, että nämä ovat "spinner dolphineja", onko ne nyt sitten suomeksi pyöriäisiä?? Joka tapauksessa, eipä ole koskaan tullut noin lähietäisyydeltä moisia elukoita katsasteltua, hienoja olivat. Ja leikkisiä, seurasivat veneen vierellä, perässä ja jopa välillä edellä oman aikansa:
Veneen huippunopeus oli tosiaankin lähellä avaruusraketin vastaavia, matkustajat taas kiinni veneessä ainoastaan jalkapöydän päälle laitettavan, veneen lattian poikki kulkevan "vyön", sekä veneen laitaa pitkin kulkevan köyden avulla. Pelastusliivit olivat mukana mutta eivät tietenkään päällä. Hyvinhän ne sen hengen pelastaa sieltä laatikostakin, sen jälkeen kun ollaan karautettu kalliota päin 999 mph. Köydestä sai kovimmissa nopeuksissa ja korkeimmissa aallokoissa ottaa todella tukevan "death gripin" (kuten kapteeni asian osuvasti ilmaisi), jotta pysyisi kyydissä. (Lauran huom: seuraavana päivänä selkälihakset olivat toiselta puolelta ihan jumissa, sen verran tuli jännitettyä...)
Matka Na Pali Coastin alkuun kesti kolmisen varttia, jonka jälkeen ajettiin hiukkasen hitaammin sitten itse rannikkoa pitkin. Välillä pysähdyttiin katsastelemaan uljaita maisemia kapteeni Joen asiantuntevan historialuennoinnin kera:
Pilvisessä säässä oli oma viehätyksensä, oli hurjan näköistä kun pilvet roikkuivat huippujen päällä. Säästä huolimatta lämpötila pysytteli - niin kuin koko ajan täällä - trooppisissa lukemissa. Pilvisäässäkin saatiin nahkamme kärväytettyä, eli ehkä oli ihan hyvä, ettei aurinko porottanut koko päivää pilvettömältä taivaalta.
Horisontissa Niihau, The Forbidden Island. Ulkopuolisilta kielletty, yksityisomistuksessa oleva saari, jossa asustelee n. 200 hengen karjapaimenyhteisö.
Tuolla kuvan alalaidassa rannalla käyskentelee ihmisiä, joten tästä fotosta näkee hyvin tuota mittakaavaa. Isoja oli mäet joo.
Jotkut hurjapäät olivat liikkeellä samoilla seuduilla - keskellä ei mitään - kajakilla. Itselläni olisi kyllä moinen reissu jäänyt tekemäti.
Näille etäisille rannoille pääsi vesitien lisäksi myös vaeltamalla jalan. Matka sivistyksen parista näille seuduille kestää jalkapelillä kuulemma noin vuorokauden.
Reissumiehiä vuorenrinteellä 10-kertaisesti zoomattuna:
Äskeisen kuvan reissumiehet tässä fotossa tuolla kuvan oikealla puolella.
Välillä käytiin myös kirjaimellisesti Kauain alla. Ei mitään hajua, kuinka pitkälle maan uumeniin tämäkin luola olisi jatkunut, mutta en ois yhtään pidemmälle enää halunnutkaan sitä lähteä selvittämään. Luolan perällä oli siis sysimusta käytävä, joka jatkui jonnekin sinne pimeyteen. Jännitystä lisäsi vielä se, että aaltojen äänet niiden iskiessä kiviseinämää vasten olivat tuolla luolassa noin kymmenkertaiset normaaliin verrattuna.
Menossa luolaan:
Luolassa:
Juuri ennen kuin saavuttiin määränpäähän ja käännyttiin takaisin, meno, aallot ja pärskeet yltyivät sen verran koviksi, että meikäläinen sai kunnon suihkun.
Paluumatkalla oli ohjelmassa vielä lounas- sekä snorkkelointitauko. Vesi oli käsittämättömän kirkasta ja vedenalaiset maisemat kieltämättä aika uskomattomia näin ensikertalaiselle. Niistä vaan ei valitettavasti todistusaineistoa ole.
Päästiin hengissä ja ehjänä takaisin maalle, jonka jälkeen oli saatava lounasta. Päivän eväänä Shrimp Station -ravintelin antimia Waimean kylässä. Lauralla thai shrimps ja mulla beer battered shrimps, eli jonkinlaiset kaljassa friteeratut rapuset.
Ei oltu saatu vielä länsirannikosta tarpeeksemme, joten lähdettiin autolla vetäisemään Waimea Canyon -reitti, joka tarjosi hieman erilaisen näkökulman samaisiin kukkuloihin.
Kalalaussa alettiin olla jo melkoisissa korkeuksissa. Todella hämmentävää nähdä pilviä suoraan nenän edessä. Täytyypä todeta, että vaikka Grand Canyon tuli nähtyä livenä pari vuotta sitten, nämä maisemat olivat melkein vieläkin vaikuttavampia. Valokuvat eivät tee oikeutta näille näkymille, livenä olivat kyllä varsin huikeita.
Helikopteri keskellä kuvaa:
Jos ei maisemien jylhyys välity kuvista, niin ilme sen kyllä kertoo.
"Ota kuva, on täällä ihan turvallista. Tuossa on alla sellainen kieleke." - Ei siinä mitään kielekettä ollut...
Tätä kirjoittaessa päivä alkaa kääntyä hiljalleen ehtopuoleen. Ennen nukkumaanmenoa suuntaamme mahdollisesti jonnekin vielä syömään. Aamulla ohjelmassa aikainen herätys ja lento Mauille.
Kiitos, aamen, aloha, mahalo.
"Runo on valmis. Saa tulla pyyhkimään."
-Juice Leskinen
Tonno
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti