Lähdimme hyvissä ajoin aamupäivästä matkaan, edettiin rauhassa ja pysähdyttiin pariin kertaan käppäilemään tien varresta löytyviä luontopolkuja ja vastaavia pitkin. Matka Hanaan kesti kaikkineen n. 4 tuntia. Tie oli TODELLA hidaskulkuista suurimman osan matkasta. Paluumatka sujui jonkin verran nopeammin, koska tällä erikoiskokeella skipattiin kaikki luontopatikoinnit.
Tässäpä erittäin kovalla kädellä karsittua kuvasaalista tuolta reissulta:


Ensimmäisellä luontopolkupysähdyksellä jouduttin villieläinväijytykseen! Käveltiin rauhassa, kunnes yhtäkkiä puskasta kuului rasahdus ja kovaääninen "RRRRÖHH!!". Ääni kuulosti erehdyttävästi sialta, ja hetken puskaan pällisteltyämme huomattiin, että iso musta possuhan sieltä kurkisteli. Ensin ei oikein tiennyt, mitä pitäisi tehdä. Vaikka sika mulkoili meitä vähintäänkin yhtä hämmästyneen näköisenä, kuin mekin sitä, kävi kuitenkin jo mielessä, että lieköhän se saa kohta jonkun raivokohtauksen ja syöksyy puskista päälle (liikaa Lostia, tiedän). Pidettiin sitten possun kanssa sellanen intensiivinen 10 sekunnin tuijotuskilpailu, jonka seurauksena elukka - kisan toivottomasti hävinneenä - päätti ottaa hillittömän spurtin ja karata viidakon syövereihin. (*virtuaalista henkselinpaukuttelua*)
Tässä todistusaineistoa kohtaamisesta. Musta pläntti siinä kuvan keskellä on siis kyseinen possu.

Possuhyökkäyksestä selvittyämme jatkoimme matkaa:












Matkaoppaasta olimmekin lukeneet, että Hanaan ajaessa tärkeämpi on itse matka kuin määränpää. Perille päästyämme totesimme paikan olevan melkolailla kuollut, leppoisaa elämänmenoa kaukana kaikesta. Hanassa on kuitenkin Mauin vanhin hotelli (joka jäikin sitten ensimmäiseksi ja viimeiseksi turismiviritykseksi ko. kylässä):

Kylässä oli myös mainio sekatavarakauppa, josta Laura osti muodikkaat sandaalit 4,50 dollarilla:

Detaljina mainittakoon, että Hanassa ovat enemmänkin aikaansa viettäneet mm. George Harrison ja Atlantin yli ensimmäisenä lentänyt Charles Lindbergh. Yrjöllä oli täällä talo ja Lindbergh on haudattu Hanan lähistölle.
Hanareissulta palattuamme kello olikin jo sen verran, että ihmeempiä ei enää jaksanut eikä ehtinyt tehdä. Vanhan ystävämme Carl's Jr:n kautta kotio siis. Ja tarvinneeko tuota enää edes mainita, helewetin hyvää oli. Itseasiassa parasta, jos pikaruokaosastosta puhutaan, vaan sekin on tainnut tulla jo todettua.

Aamuherätys olisi kello 3:30, sillä aikomuksenamme oli ajaa Haleakalan tulivuoren huipulle auringonnousua katsomaan. Siitä lisää seuraavassa postissa.
Mauilta,
Toni
Kiitos henkeäsalpaavan jännittävästä matkablogista tähän saakka. Ehdottomia henk. koht. favoriitteja (paitsi tietysti japanilaiset vessat) ovat toistaiseksi olleet kansainvälisen deittilinjan yöllinen ylitys ja possuhyökkäys viidakossa. Vaikka valokuvasta ei saa hyvällä mielikuvituksellakaan mitään selvää, on tarina mahtava ja kuva jotenkin lisää sen messevyyttä.
VastaaPoistaJa joku pöljä vielä kehtaa kyseenalaistaa matkailun avartavan vaikutuksen!
Loistokasta loppumatkaa ja terveisiä Arille. Kimmo